• Katospaikat

    Katospaikkoja on käytettävissä reilu 80 kpl. Pesupaikkoja on 3 kpl. Kesällä 2015 valmistui lisäksi  kymmenen uutta valjastuspaikkaa. Pyrimme päivittämään jokaisen ravipäivän katoslistat, niin että ne ovat nähtävissä ennen raveja sivuillamme (etusivulla tiedotteet -kohdassa).

    Asemapiirros alueesta.

  • Infoa radasta

    Kajaanin ravirata sijaitsee Kuluntalahdessa, n. 10 km Kajaanista pohjoiseen, hyvien kulkuyhteyksien päässä aivan 5-tien varrella.Kainuun Ravirata 40v LOGOT-page-001 Olemme yksi Suomen 19:sta maakuntaradasta.

    Ravirata on rakennettu vuonna 1975. Mittavat uudistukset tehtiin vuosina 2006-2010. Tuolloin valmistuivat toimisto-, ravintola-, tototilat, 80 valjastuskatospaikkaa sekä rataremontti.  Kavioura sai punertavansävyisen pinnan, joka onkin ainoa laatuaan Suomessa. Ympäristö- ja Maisemointihankeen ansiosta Kainuun Ravirataa onkin sanottu Suomen kauneimmaksi raviradaksi.

    Kilpailutoimintaa pyöritetään talkoovoimin, ja Kainuulaiset hevosystäväinseurat ovat toiminnassa merkittävässä roolissa.

    Rata harjoitusalueineen pidetään kunnossa läpi vuoden. Rata-alueella ja sen välittömässä läheisyydessä on 6 hevostallia ja pitkälti yli 100 hevosta.

    Mikäli haluat tilata sähköpostiisi uutiskirjeemme, josta löydät ajankohtaisia asioita, täytä alla oleva tiedot:

  • Kilpailijoille, ohjeita

    Ravikilpailusäännöt, Suomen Hippos ry

    RAVEIHIN ILMOITTAMINEN

    – Kunkin ravipäivän sarjat ja ilmoittamisajat löytyvät Kilpailukutsut -lehdestä ja Suomen Hippoksen Heppa-järjestelmästä.

    – Hevosen voi ilmoittaa raveihin vain vastuullinen valmentaja. Hevosen pystyy ilmoittamaan starttiin hankkimalla tunnukset Hippoksen Heppa-järjestelmään ja tekemällä internet-ilmoittamisen, tai soittamalla raviradalle ilmoittautumispäivänä määrättyyn kellonaikaan mennessä. Ilmoittaessasi hevosta starttiin kerro ensin sarja johon haluat sen ilmoittaa. Tämän jälkeen kerro hevosen rekisterinumero, ohjastaja (tai ohjastajatoiveet), valmentaja ja mahdolliset muut toiveet (esimerkiksi katostoiveet).

    – Lähtölistat julkaistaan ilmoittautumispäivänä viimeistään klo 12.00. Listat ovat nähtävissä Hippoksen Heppa-järjestelmässä

    POISJÄÄNNIT

    Kilpailuun ilmoitetun hevosen poisjäännistä tai ohjastajanvaihdoksesta on ilmoitettava Kainuun raviradalle p. 044 276 2951. Kun poisjäänti on varma, tieto poisjäännistä tulee saattaa heti kilpailun järjestäjälle, kuitenkin viimeistään klo 8.30. kilpailupäivänä. Mikäli tieto kilpailuun ilmoitetun hevosen poisjäännistä ilmoitetaan kilpailun järjestäjälle kilpailupäivänä klo 8.30. jälkeen, tulee poisjäännistä toimittaa poissaolotodistus Suomen Hippokseen.

    RAVIPÄIVÄNÄ

    Saavu kilpailupaikalle ajoissa. Sääntöjen mukaan valjakon tulee olla ilmoittautunut sisäänkirjoitukseen viimeistään tuntia ennen starttia.

    SISÄÄNKIRJOITUS, VOILOKIT

    Voilokit noudetaan sisäänkirjoituksesta ja sisäänkirjoitus sijaitsee varikolla A-katoksen läheisyydessä. Sisäänkirjoitusmaksu on 7€ ja samalla maksetaan myös katosmaksut, jotka ovat 6€/koko katos ja 3€/jaettu katos. Muista varata käteistä rahaa, sillä pankkikortit eivät käy maksuvälineenä. Käsiohjelman saa sisäänkirjoituksesta maksun yhteydessä.

    Voilokit saa kuittausta vastaan ja valmentaja on vastuussa voilokeista, joten voilokit on palautettava siistinä ja kunnossa olevina. Kurakeleillä voilokkien pesuun on käytössä vesiletku sisäänkirjoitusrakennuksen nurkalla. Kadonneesta/palauttamatta jätetystä/rikkoutuneesta voilokista peritään 100 euron maksu. Voilokit tulee palauttaa takaisin sisäänkirjoitukseen mahdollisimman pian lähdön jälkeen.

    Sisäänkirjoitus avataan kaksi tuntia ennen ensimmäisen lähdön esittelyä ja suljetaan puoli tuntia viimeisen lähdön maaliintulon jälkeen.

    KATOKSET

    Katospaikkoja on rajallinen määrä, joten ilmoita katostoiveesi hevosen ilmoittamisen yhteydessä. Ilmoittaminen on erittäin suotavaa silloin jos hevonen tarvitsee välttämättä katospaikan esimerkiksi hankalan valjastamisen takia. Myös yhteiskuljetuksien vuoksi olevat viereiset katospaikkatoiveet tulee ilmoittaa kilpailuun ilmoittamisen yhteydessä.

    Katoslistat sijaitsevat varikkoalueen sisäänkäynnin luona sekä jokaisen katoksen päädyssä ja sisäänkirjoituksessa. Pyrimme päivittämään jokaisen ravipäivän katoslistat, niin että ne ovat nähtävissä ennen raveja sivuillamme (etusivulla tiedotteet -kohdassa).

    Mikäli katoksesi on jaettu, pyri suoriutumaan startin jälkeen ripeästi pois jotta seuraava pääsee katokseen. Katokset on pyritty jakamaan niin että aikaa riittäisi, mutta mikäli hevonen esimerkiksi lämmitetään kahdesti tai et halua katosta jaettavan, siitä tulee myös ilmoittaa katospaikkatoiveissa ilmoittamisen yhteydessä.

    LANTALA

    Lantala sijaitsee B-katoksen päädyssä. Kottikärryjä, harjoja ja lapioita on kaikilla katoksilla useita, joten ole hyvä ja siivoa jälkesi ja hevosten jätökset katospaikaltasi ennen lähtöäsi. Lannat kuuluvat lantalaan, eivät roskiksiin!

    Hevosille on tarvittaessa käytettävissä myös ns. ”hevosten WC”, joka löytyy lantalan vierestä B-katoksesta. Muista siivota hevosesi jäljet.

    NÄYTTEENOTTO

    Näytteenottotilat ovat B-katoksessa pesupaikkojen läheisyydessä. Radan henkilökunta ottaa näytteenottoon määrätyn hevosen vastaan kilpailun jälkeen tämän tullessa pois radalta.

    TUNNISTUS

    Tunnistaja käy tunnistamassa hevosen katospaikalla. Hevosella ei saa olla tunnistamistilanteessa tunnistusta haittaavia suojia tai varusteita. Muista pitää hevosen passi aina mukana kun kilpailet ja kuljetat hevosta. Kaikki voittajahevoset tunnistetaan välittömästi lähdön jälkeen. Lisäksi voidaan tehdä muita satunnaisia tunnistuksia.

    Raviponien tunnistaminen ja mittaaminen

    Ponit mitataan ja tunnistetaan 3-6-vuotiaana ennen vuoden ensimmäistä kilpailua ja seitsemänvuotiaana suoritetaan loppumittaus. Kaikki ponit mitataan ja tunnistetaan kuitenkin aina ennen ensimmäistä starttiaan. Mittaustulos (= säkäkorkeus ilman kenkiä) on voimassa kalenterivuoden loppuun. Mikäli kilpailupaikalla ei ole asianmukaista mittaa, voi tuomaristo vaatia ponin virallisen mittaustodistuksen ennen seuraavaan kilpailuun ilmoittamista. Mikäli vaaditussa virallisessa mittauksessa poni mitataan ylikorkeaksi, mitätöidään edeltävä kilpailu, jossa mittausta ei pystytty suorittamaan. Virallinen mittaustodistus saa olla enintään kuukauden vanha kilpailuun osallistumispäivänä ja sen jälkeen todistus on voimassa kuluvan vuoden loppuun. Mittaustulos merkitään ponin passiin. Virallisen mittauksen voi suorittaa Suomen Hippoksen nimeämä henkilö.

    TALLIKAHVIO, WC:T

    Tallikahvio sijaitsee A-katoksen päädyssä. Myös varikkoalueen WC:t sijaitsevat tässä rakennuksessa. Lisää WC-tiloja löytyy katsomorakennuksesta, jossa on myös kahvio.

    PESUPAIKAT

    Hevosten pesupaikat (3 kpl) sijaitsevat B-katoksen päädyssä ja samassa päädyssä sijaitsee myös varusteiden pesuun tarkoitettu vesipiste. Suoriudu hevosen pesusta ripeästi, jotta jono ei muodostuisi liian pitkäksi ja vältyttäisiin turhalta odottelulta. Myös hevosten jätökset tulee siivota pesupaikoilta.

    PUHALLUTUS

    Kaikki ohjastajat puhallutetaan. Ohjastajien alkometri-testaus tapahtuu sisäänkirjoitusrakennuksessa raviradan varikolla.

    KENGITYSTIEDOT/JENKKIKÄRRYTIEDOT

    Valmentajan tai hänen edustajansa tulee ilmoittaa kengittä ajamisesta sisäänkirjoituksen henkilökunnalle viimeistään 30 minuuttia ennen ensimmäisen lähdön esittelyä.

    Myös jenkkikärryillä ajamisesta voi ilmoittaa sisäänkirjoituksen henkilökunnalle.

    AMBULANSSI

    Ambulanssi päivystää ravien ajan kokoontumisalueella radan sisäänkäynnin luona.

    PUKUKOPIT

    Ohjastajien pukukopit löytyvät toimistorakennuksen päädystä.

    RAVIPUOTI

    Raviradan toimistorakennuksessa sijaitsee hevosvarustemyymälä ”Ravipuoti”, joka on auki ravipäivinä klo 09.00-ravien loppuun asti.

    YLEISÖ VARIKKOALUEELLA

    Varikkoalueella liikkuvan yleisön tulee ottaa huomioon, että hevosilla on varikkoalueella etuajo-oikeus. Myös koirien ja lastenvaunujen tms. mahdollisesti hevosia pelottavien esineiden ym. tuonti varikkoalueelle on kielletty. Lapsia tulee erityisesti valvoa varikkoalueella. Yleisön pysäköinti/henkilöautojen ajaminen varikkoalueelle ravipäivinä on kielletty.

    VARIKKOALUEEN HENKILÖKUNTA

    Eläinlääkäri: 0400 184 564

    Kengitysseppä: ravipäivän kengittäjä ja puh.nro kerrotaan käsiohjelmassa.

    Varikkoalueen valvoja: 0400 183 217

    Valjakkotarkkailija: 0400 183 247

    Sisäänkirjoitus: 0400 180 564

    Toimisto: 044 276 2951

    Ravipuoti: 044 276 2952

     

     

     

  • Liiga 2017

    Kaudella 2017 Kajaanissa ajetaan ohjastaja-, valmentaja-, hevosenhoitaja-, lämminveri- ja kylmäveriliigat.

    Liigoissa palkitaan kauden aikana eniten voittoja keränneet ohjastaja, valmentaja, hevosenhoitaja, lämminverinen sekä kylmäverinen. Tasatilanteissa ratkaisevat kakkossijat jne.

    Kunkin liigan parhaat palkitaan kauden päättyessä Finn-Tackin lahjakorteilla!

    Liigan 2016 voittajat:

    Ajajaliiga: Tuomas Pakkanen (8-8-8)

    Valmentajaliiga: Maarit Ollikainen (7-3-2)

    Lämminveriliiga: Alecto Calcifer (3-0-0)

    Kylmäveriliiga: Vallun Ralli (3-2-0)

  • Radan käyttömaksut sekä ohjeita käyttäjille

    Ravirata (kavioura) suljetaan aina 24 h ennen raveja. Hiittaajat huomioikaa tämä!

    Raviradan käyttömaksut vuonna 2017 :

    1-2 hevosta 150 € /vuosi
    3- enemmän 300 €/vuosi

    Lähitallit, jotka käyttävät raviradan harjoitusalueita lähes päivittäin, maksu on 500 € / vuosi / talli.

    Tilinumero: Kainuun Ravirata Oy, Nordea IBAN FI16 1057 3000 0696 60 (jos maksat ilman laskun numeroa, laita viestiin nimesi)

    Raviradan käyttömaksut ovat hevoskohtaisia ja maksetaan jokaisesta hevosesta, jota treenataan raviradan alueella.

    Talvella auraus ja kesällä lanauspäivät ovat maanantai, keskiviikko, perjantai tai lauantai.

    Harjoitusajossa raviradalla (kaviouralla) ajetaan kuten ravikilpailusäännöissä sanotaan: ” Verryttely kovassa vauhdissa ajetaan kilpailusuuntaan radan keskivälin sisäpuolella. Muu hidas verryttely päinvastaiseen suuntaan radan ulkoreunalla. Kilpailusuuntaa vastaan verryttelevällä on ensisijainen väistämisvelvollisuus”

    Kellotustaulukko tästä linkistä: Kellotustaulukko

    Mukavia hetkiä raviurheilun parissa !

    Radan käyttömaksun 2017 maksaneet:

    • Kimmo Hämäläinen
    • JL-Team
    • Hannu Juntunen & Sanna Jauhiainen & Suvi Juntunen & Kanta-talli
    • Marko Suutari
    • Matti Heikkinen
    • Reijo Heiskanen
    • Mauri Elfving
    • Sivolan tila
    • RS Stable
    • Auvo & Tuija Moilanen
    • Ay Winter´s Stable
    • Ari Komulainen
    • Jenni Särkelä
    • Talli Peitsaho / Koivu
    • Juha Kemppainen
    • Pentti Karjalainen
    • Seija Pekkala
    • Kimmo Oikarinen
    • Vesa Tikkanen
    • Ravitalli Ollikainen
    • FL-Talli
    • Sanna Lehto
    • Tenho Oikarinen & Arja Mannelin
    • Kajaanin Hevosharrastekeskus
    • Eero Keränen
    • Kati Aavakare
    • Kirsi Mikkonen
  • Ravinuoret

    Kajaanissa Kainuun raviradalla toimii ravinuorten kerho, johon ovat tervetulleita kaikki lapset ja nuoret. Kerho kokoontuu kesäaikaan torstaisin klo 16.30-17.30 Kainuun Raviradalla Kuluntalahdessa.

    Raviurheilutaustaa ei tarvitse olla ennestään, riittää vain, että löytyy kiinnostusta lajiin ja rakkaus hevosiin.
    Raviurheilun nuorisotoiminnan parissa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus tutustua lajiin, oppia sen alkeita ja harrastaa ohjatusti ja turvallisesti.
    Kerhossa tutustutaan raviurheiluun ja poneihin sekä harjoitellaan niiden hoitoa ja käsittelyä teoriassa ja käytännössä.
    Kainuun Ravinuorten toiminta on Suomen Hippos ry:n koordinoimaa nuorisotoimintaa.

    Pääset tutustumaan kesäaikana ravinuorten toimintaan erityisesti Kajaanin ravien aikana.
    Seuraa ilmoittelua!

    Lisätietoja kerhotoiminnasta saa soittamalla 044 361 7193/Kirsi Mikkonen tai ravinuoret@kainuunravirata.fi
    Kerhoon voi tutustua maksutta 2 kerran ajan ja maksamalla jäsenmaksun mm. turvaamme kerholaisten vakuuttamisen toiminnan aikana.

    Ravinuorten valtakunnallinen jäsenmaksu on 25 €/vuosi ja perhejäsenmaksu on 40 €/vuosi. Jäsenmaksun maksamalla saat samalla vakuutuksen (alle 18-vuotiaat) kerhotoimintaan osallistuessa.

    Jäsenmaksuun sisältyy: 
    * yhtenäinen jäsenkortti, jolla saa paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset edut

    * vakuutus ollessasi mukana ravinuorten toiminnassa (alle 18-vuotiaat)
    * Kärryillä -lehti neljä kertaa vuodessa (1 kpl/perhejäsenmaksu)

    * tiedotteet ajankohtaisista tapahtumista

    * 10 %:n alennus Chevi-tuotteista tilattaessa suoraan valmistajalta
    * Hevosurheilulehden ke-pe kestotilauksesta 10 %:n alennus. Hevosurheilun myyntituotteista 15%:n alennus.

    Paikalliset alennukset vahvistetaan myöhemmin.

  • Yleisö

    Raviradalle on helppo tulla, pyöräilijöille on hyvä reitistö keskustasta, ja autoille on runsaasti parkkitilaa.

    Katsomoalueella yleisölle on tarjolla kahvio, totopisteet, lasten leikkialue sekä pub ja terassi.

    Yleisö voi käydä tutustumassa varikkoalueeseen, mutta pyydämme huomoimaan että varikkoalueelle ei saa viedä lastenvaunuja eikä koiria yleisen turvallisuuden vuoksi. Hevosilla on varikkoalueella luonnollisesti etuajo-oikeus, joten yleisön tulee noudattaa alueella liikkuessaan varovaisuutta.

    Mikäli olet kiinnostunut opastetusta talli/varikkokäynnistä tai kaipaat apua pelaamiseen, otathan meihin yhteyttä!

    asemapiirros alueesta.

    KAINUUN RAVIRADAN PÄÄSYLIPPUJEN HINNAT VUONNA 2017:

    Aikuiset 6,00 € / 10,00 € Toto76-ravit
    Eläkeläiset 3,00 €
    Opiskelijat 3,00 € (Kao:n opiskelijakortilla vapaa pääsy)
    Varusmiehet 3,00 €
    Lapset alle 16-v. ilmainen sisäänpääsy
    Autokatsomopaikka +2 €

    Käsiohjelma 2,00 €, Lounasravit 1,00 €

    Kausikortti 80,00 € (Pohjoisen alueen kausikortti)

    Pohjoisen alueen kausikortilla sisäänpääsy yli 120 ravitapahtumaan pohjoisen radoilla. Kajaanin lisäksi pääset kortilla Rovaniemen, Oulun, Tornion, Seinäjoen, Kaustisen ja Ylivieskan raveihin. Halutessasi voimme toimittaa kortin myös postilla. Ota yhteyttä!

     

     

  • Yritysmyynti

    Meillä saat näkyvyyttä yrityksellesi :

    -voittajahevoselle loimi logolla

    -mainontaa mm. käsiohjelmassa

    -äänimainontaa ravien aikana

    -yrityksen nimi/logo Tototv:ssä (MTV3 Max, www.fintoto.fi)

    -aitamainokset

    Tarjoamme yhteistyökumppaneillemme aterioinnin, vapaalippuja sekä pohjoisen alueen kausikortteja.

    Meillä voit myös järjestää yrityksellesi tyky-päivän.

    Ota yhteyttä, niin suunnitellaan teidän yrityksellenne sopiva kokonaisuus !

    Kainuun Ravirata Oy MEDIAKORTTI